Aamulla pakattiin kamerat laukkuun, hypättiin junaan suuntana Melbournen eläintarha. Tätä retkeä olen odottanut innolla, joten tunnelma oli sen mukainen. Heti ensimmäisenä ryntäsin katsomaan leijonia, jotka ikäväkseni vaan näyttivät loikoilevan pitkässä nurmikossa. Yritin kuitenkin zoomailla jotain otoksia, kunnes noihin majesteetillisiin kissapetoihin tuli odottamatonta eloa. Riemuni oli sanoinkuvaamaton kun tajusin, että niiden ruoka-aika oli käsillä. Kissapedot kipittivät kuuliaisesti pienempään häkkiin odottelemaan, että niiden hoitaja (ja pari jotain ilmeisesti harjoittelijaa tai opiskelijaa) saivat jaettua ruuat ympäri isoa häkkiä. Kärsimättöminä ne kiesivät häkkiään ja karjuivat upeasti seuraten tarkkaavaisina minne niiden sapuskat piilotetaan. Ihmisten poistuttua ja pikkuhäkin oven avauduttua pystyi todellakin näkemään sen voiman, mikä noissa eläimissä todella on. Isot urosleijonat suorastaan hyökkäsivät "saaliidensa" (jumalattoman kokoisia lihapaloja) kimppuun. Aivan fantastista katseltavaa. Tilanne oli kuitenkin nopeasti ohi ja pedot rauhoittuivat nautiskelemaan ateriasta.

Muutama kuva leijonista:

Hylkeitä oli mukava seurata vedenalaisesta ikkunasta. Ikävä kyllä oli niin laiska, etten jaksanut vaihtaa linssiä kameraan, joten niistä otetut kuvat olivat sellaista kuraa, etten edes yrittänyt saada niille tehtyä mitään... Pienoinen pettymys oli, ettemme nähneet eläintarhan kuuminta vetonaulaan, pientä Mali norsuvauvaa. Sen esiintymisaika oli mennyt jo. Se ei ole yleisön nähtävillä kuin 1,5 tuntia päivässä ja lopun ajan se saa kasvaa rauhassa emonsa hellässä huomassa ihmisten häiritsemättä sitä. Aikuisten norsujen näkeminen niin läheltä oli kuitenkin vaikuttava kokemus. Hemmetti ne on isoja otuksia!

Perhostalo oli myös, kuumuudesta ja kosteudesta huolimatta, häkellyttävän hienoa. Jokapuolella lentele toinen toistaan upeampia perhosia. Kuvia en saanut hirmuisesti, edellä jo mainitsemastani syystä, mutta jotain kuitenkin.

Perhoset tykkäili Katrista (ja Katri perhosista)

Kaikkein eniten odotin kuitenkin näkeväni kirahvit. En tiedä mikä niissä minua viehättää, mutta niissä vain on se jokin. Jos voisin valita yhden eläimen, mitä haluaisin päästä silittelemään eläintarhassa, se olisi ehdottomasti kirahvi. Minua harmitti suunnattomasti, että jouduin taistelemaan vastavalon tuomien haasteiden kanssa kuvatessani näitä pitkäkauloja, mutta kokemus oli korvaamaton. Yksi kävi jopa aivan lähellä ja hetken näytti harkitsevan päänsä laskemista meitä kohti, mutta luopui sitten ideasta. Valitettavasti. Olin niin innoissani tästä, etten tajunnut edes kameraa nostaa. Samassa aitaiksessa kirahvien kanssa oli myös valloittavan suloisia seeproja, sekä ei niin suloisia strutseja (yök), jotka siis jäivät auttamattomasti vähemmälle huomiolle noiden keltaisten jättiläisten rinnalla.

 

Nyt on sitten myös nähty ne kaikkien kyselemät kengurut. Veikeitä otuksia, joskin melko laiskanpulskeita. Siellä ne rötkötti tai pönötti aitauksessaan tyytyväisinä. Isojahan ne on ja aika erikoisennäköisiä, mutta luultavasti olisivat vaikuttavampia luonnossa (kuten toki muutkin eläimet).

Koalat olivat tekemässä sitä, mitä niiden kuuluukin tehdä, eli nukkuivat. Tyypit vetää niin paljon eukalyptusta, että ovat ne 4 tuntia, jotka viettävät valveilla vuorokaudesta, sekaisin kuin seinäkellot ja nukkuvat sitten loput tunnit. Vinkeitä otuksia. osaavat relata ja ovat lisäksi söpöjä ja pörröisiä.

Vesinokkaeläin oli jäätävän hellyyttävä! Siitä en valitettavasti kuvia saanut, mutta ihastelin ja huokailin kovasti. Sellaisen voisin ottaa lemmikiksi kotiin.

Lintula oli aika... hmm... niskavilloja nostattava kokemus. Käytännössä kävelin sisälle suunnattoman suureen häkkiin lintujen keskelle. Lintukammoiselle ei siis mitenkään helppoa, mutta kun piti kameran visusti naaman edessä, tunsi olevansa jokseenkin turvassa ja linnutkin olivat rauhallisesti "omilla alueillaan", eivätkä liihotelleet minua hätyyttelemään. Kauniitahan nuo ilmojen valtiaat ovat, mutta niiiiiiin kammottavia nokkineen, kynsineen ja pienine tihrusilmineen... Kivoja kuvia niistä toki saa... Pitkällä putkella...

Kaikkineen eläintarha oli odottamisen arvoinen. Eläimillä oli isot tilat, joissa oli otettu hyvin huomioon kunkin lajin tarpeet ja jokainen eläin pääsi halutessaan alueelle, jonne yleisöltä ei ole pääsyä. Yleisö itsessään voisi luonnollisesti miettiä niitä käytöstapoja villieläinten läheisyydessä. Kiljuminen ja huutaminen ja juokseminen ei kuulu eläintarhaan. Lapset on toki lapsia, mutta kai niitäkin voi edes opastaa kuinka pitää käyttäytyä? Tosin olen kyllä enemmän huolissani aikuisten vastaavasta käytöksestä...

Illalla Jackin veljet järjestivät meille oikein viihtyisät grillijuhlat. Ruoka oli hyvää ja sitä oli todellakin riittävästi. Jatkoimme Katrin kanssa eläintarhateemalla, sillä opossumit päättivät tulla pihapuuhun hengaamaan aivan meidän lähelle. Katri nappasi muutaman kuvan, laitan niitä tänne myöhemmin. Somia veijareita nuo "possumit".