Päivällä voin melko huonosti, joten lähdin töistä aikaisemmin kotiin. Lepäilin ja arvelin olevani kykenevä menemään ratsastustunnille. Ensimmäisen viiden minuutin selässä istumisen jälkeen, voin kertoa, etten suosittele kenenkään kokeilemaan! Ei ollut hauskaa...

Laittaessani Ponia valmiiksi tuntia varten, jouduin toteamaan, että Ponin ihastus tallin uuteen ponitammaan on ehkä mennyt hitusen liian pitkälle. Tamman omistajatyttö oli laittamassa poniaan kuntoon samaan aikaan ja siinä minun ponini sitten tuijotteli tätä söpöä pikku-tammaa. Kun tyttö kiersi poninsa minun ponini puolelta, Poni päätti tehdä kunnon hyökkäyksen kohti tyttöä. Singahti hampaat irvessä eteenpäin niin paljon kuin naruja riitti. Pinetä omimista ilmassa ehkäpä? Minulta meinasi hihat kärähtää aivan totaalisesti. Moinen käytös on ei vaan käy laatuun!

Ratsastustunti meni mukavasti. Harjoittelimme väistöjä ja avoja. Avoissa meillä oli hieman vaikeuksia, mutta saimme Pauliinan opetuksen ansiosta homman toimimaan. Eteenpäin pyrkimystä oli, vaikka edelleenkin se on puutteellista. Vatsakivustani huolimatta pystyin istumaan melkoisen hyvin harjoitusravissa, ainakin siltä se tuntui. Laukat sujui poikkeuksellisen hyvin. Sian Ponin jopa hetken kulkemaan kuolaimella laukassa, mikä on meiltä ratsukkona jo saavutus sinänsä, ja vauhtiakin oli riittävästi. Yksi komea pukkikin tuli, pitkästä aikaa. Tunnin päätyttyä olimme Ponin aknssa molemmat ihan hikisiä ja väsyneitä (ja minun vatsani oli entistä kipeänpi).

Kotiin päästyäni laitoin Sannan ottamat kuvat koneelle. Voi sitä järkytyksen määrää! Miksei kukaan oo sanonu mulle, etten todellakaan osaa ratsastaa?! Kammottava takakeno, kantapäät kaivaa kylkiä, kädet ihan miten sattuu ja keventäessä pohkeiden ja hevosen kyljen välisät näkyy puoli Eurooppaa! No, ainakin tiedän miksi käymme tunneilla ja valmennuksissa...

Tässä vielä kuva päivän tunnilta (kiitokset Sannalle). Huomatkaa sävysävyyn olevat tekstiilit! "Kun taidot loppuu, tekstiilit tulee tilalle..."