Tulipa sitten käytyä tallilla. On se vaan niin ihanaa, kun laitat kaiken aikasi ja rahasi pieneen karvaiseen poniin ja kun menet sitä katsomaan, se näyttää heti hapanta naamaa ja alkaa järsiä kaltereita. Lisäksi mokoma otus oli taas lähempänä kirjavaa kuin kimoa.

Päätin sitten pitkästä aikaa ratsastaa kangilla. Usko meinasi loppua, kun ei Ponista tahtonut löytyä kaasua lainkaan, jarrut toimi liiankin hyvin. Laukkaakaan se ei muka osannut ensin nostaa. Jouduimme siis kunnolla keskustelemaan asioiden kulusta. Loppua kohden homma kuitetienkin alkoi sujumaan hieman paremmin. Tästä on taas jatkettava.

Nyt siis istun kotona, yltäpäältä valkoisissa ponin karvoissa ja mietin, että vieläkö sitä menisi heittelemään Siralle palloa... Hulluutta on monenlaista.