Minulla on ilmiselvästi menossa jonkinlainen extreme-kausi. Kaikkea jännittävää ja normaalista minästäni poikkeavaa on pitänyt puuhailla viimeaikoina. Olisiko tuo joutsenten kuvailu laukaissut jonkun vimman todistaa, että pystyn muissakin asioissa ylittämään itseni. Täytyy kyllä myöntää, että mukavat fiiliksethän siitä tulee, kun pelkonsa voittaa, edes hetkellisesti.

Lauantaina olin tosi hurjana. Kentällä ratsastelun jälkeen sain idean, että lähdenpä maastoon. Yksin! En vieläkään ymmärrä mistä se idea tuli, mutta päätin toteuttaa tämän vision. Alku matka meni niin loistavasti, että uskalsin ravatakin vähän. poni ei tosin uskaltanut mennä kävelyvauhtia kovempaa, mutta eipä tuo haitannut. Selvisimme hienosti myös kiljuvista lapsista ja pelottavasta postilaatikosta.

Erään talon pihassa oli ruosteinen peräkärry, jota piti tuiottaa ja sille piti voimakkaasti puhista ja puhkua. Sain juuri Ponin vakuuttuneeksi kärryn vaarattomuudesta, kun talon kulman takaa "hyökkäsi" vanhempi mieshenkilö metallisen kastelukannun kanssa. Poni totesi, että mulle riitti, kääntyi 180 astetta ympäri ja otti pari hyvin rivakkaa laukka-askelta kotiin päin. Sain kuitenkin sen pusähtymään ja kääntymään ja ottamaan pari askelta pappaa kohti. Sitten katsoin viisaammaksi tulla selästä alas ja taluttaa karvapallo pelottavan kohdan ohi. No, eihän se sitten niin pelottava ollutkaan, kun "mamma"meni edeltä "mörkösyöttinä". Uskaltauduin sitten vielä takaisin selkäänkin (hullu mikä hullu) ja kotimatka sujui ilman liiempiä välikohtauksia.

Eilen tein toisen, myös hevosiin liittyvän, "uhkarohkean" tempun. Menin pyynnöstä "koeratsastamaan" itselleni täysin ventovieraan hevosen. Sanottakoon, että pelkään kuollakseni ratsastaa vieraita hevosia. Tykkään elää, ehjänä... Jännitti niin pirusti jo pitkälti etukäteen. Onneksi Saija lähti henkiseksi tueksi ja kameramieheksi mukaan. Kiitoksia siitä, yksin en olisi selvinnyt.

Hevonen osoittautui kuitenkin ihan järkeväksi otukseksi, enkä tippunut. Alkujännityksesta (molemminpuolisesta) huolimatta, tulimme loppujenlopuksi ihan juttuun. Tulipahan siis kokeiltua, että millainen ratsu on lipizza. Ihan mukava oli. Melko erilainen, kuin muut ratsut millä olen ratsastanut. Ei siis mikään WOW! elämys, mutta mukava kokemus ja teki erittäin hyvää minun pelolleni vieraita hevosia kohtaan. Kiitoksia siis asianosaisille tästä mahsollisuudesta ja toivottavasti minusta oli apua tämän "palvelun tilaajalle".

Tässä pari kuvaa "koeratsastuksesta":